51NGL3-heimolainen kirjoittaa

Olin innokas 6-vuotias pikkutyttö, kun aloitin koulun. Ilo ja into katosivat pian. Huomasin, että minua ei hyväksytty joukkoon. Olin erilainen, vaikka en tiedä, miten. Olinko sitten liian kiltti ja hiljainen, helppo kohde kiusaajille. Ehkä olin myös köyhemmästä perheestä kuin valtaosa koulutovereista.

Kaikki mitä tein, oli väärin. Kaikki, mitä olin, oli väärin.

Muistan paljonkin tapahtumia, mutta kerron niistä pari. Erään kerran minulla oli haalarihousut, joissa oli tumma yläosa. Se oli joidenkin mielestä huono asia, koska minulta tultiin kysymään, että olenko ulostanut yläkautta.
Toinen tapaus: Minulla oli, käytetty kylläkin, mutta minulle uusi keltainen takki. Siinä oli vielä hupussa ihana karvareunakin. Mutta siitäkin jonkun piti keksiä sanottavaa, miksi minulla on kusen värinen takki.

Eipä ollut pienen tytön kiva yrittää opiskella samalla, kun suuri osa voimasta meni siihen, että jaksaa taas yhden koulupäivän.

Yleensä kiusaaminen oli sanallista, mutta välillä mukaan tuli tönimistä, lyömistä…

Yläasteella kiusaaminen meni enemmän tuohon fyysiselle puolelle. Isompi koulu, enemmän oppilaita, mutta ei siltikään kavereita. Olin outo.

Talvisin käytin toppahousuja. Olinkin sitten kakara, ei nuoret yleensä enää sellaisia käytä. Samaan aikaan muut tytöt värjöttelivät pakkasella välitunneilla pillifarkuissaan. Minulla ei ollut sitä ongelmaa, että olisi ollut kylmä. Mutta sydämessä oli kylmä olla, olla yksin ja outona.

Peruskoulussa yhdeksän vuotta koulukiusattuna…

Mutta, kaikesta siitä on selvitty – voittajana. Se kaikki on vain tehnyt minusta vahvan. Kait se on niin, että kokemukset opettavat.

Ehkä noiden kokemusten vuoksi minusta on tullut sellainen, että puolustan yksinäisiä ja erilaisia ihmisiä. Ja rakastan niitä, jotka muiden mielestä ovat ehkä jotenkin outoja.

Outous on ihanaa.

51NGL3-heimolainen
Viola tricolor

keto-orvokki

PS. Haluatko sinä jakaa oman tarinasi? Lähetä meille sähköpostia asiakaspalvelu@51ngl3.fi tai ota yhteyttä facebookissa.